Sosiaalilautakunta |
§ 103 |
21.10.2010 |
Päivähoidon kustannusvertailu
SOSLA § 103
Liite
Päivähoidon kustannusvertailu 5.10.2010
Uudenkaupungin päivähoito on osallistunut vuodesta 2007 alkaen Vertikal Oy:n (kuntapalvelujen asiantuntija Simo Pokki) ja Balustrade Oy:n (konsultti Vesa Ekroos) toteuttamaan päivähoidon kustannusvertailuhankkeeseen. Hankkeen aikana on myös luotu työkaluja päivähoidon tuotteistamiseen ja hinnoitteluun. Hankkeessa on ollut mukana 30 kuntaa, mikä on mahdollistanut tarkan kustannusvertailun.
Selvityksen pohjana on käytetty päivähoidon tilinpäätöstä 2009 ja talousarviota 2010. Lisäksi on kerätty henkilöstöön ja asiakkaisiin liittyvät tunnusluvut. Tietojen pohjalta on tarkennettu päivähoidon tuotteiden hinnat oman tilinpäätöksen pohjalta. Hinnat on muutettu tilinpäätöskorjauksilla vertailukelpoisiksi ja niitä on verrattu 30 muuhun kuntaan.
Selvitysten tulosten (liite) pohjalta Uudessakaupungissa tuotetaan päivähoitoa vertailukuntiin nähden edullisesti. Vertailukuntien yli 3-v hinta vaihteli 9.559 eurosta 12.154 euroon, keskiarvo oli 10.931 euroa. Uudessakaupungissa palvelun hinta oli 10.485 euroa eli alle vertailussa olevien kuntien keskiarvon.
Lisätietoja: päivähoidon johtaja Kirsi Häkkine, puh. (02) 8451 5281.
Ehdotus:
Sosiaalilautakunta merkitsee selvityksen tiedokseen.
Päätös:
Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
_______